Taiteovet
Taiteovi on pieneen tilaan laskostuva, kotimainen, ammattitaidolla valmistettu ja viimeistelty puupintainen ovi. Se soveltuu normaaleihin ja yksilöllisiin oviaukkoihin sekä eri huonetilojen väliseksi tilanjakajaksi. Taiteovi säästää runsaasti lattiapinta-alaa. Sitä käytetäänkin yleisesti sekä kodeissa että julkisissa tiloissa.
Taiteovi sopii moneen paikkaan. Joskus taiteovi asennetaan aukkoon, joka perheoloissa on yleensä auki, mutta halutaan joskus vieraiden aikana pitää suljettuna. Tavanomainen ovi vie näissä kohdissa turhaa tilaa ja saattaa avautuessaan kolhia kalusteita.

Keittiöt, kodinhoitohuoneet ja vaatehuoneet ovat esimerkkejä taiteoven sijoituskohteista. Taiteovi ei haittaa talon muuta liikennettä avautuessaan tai auki ollessaan. Parhaimmillaan taiteovi on näyttävä tilanjakaja esimerkiksi olohuoneen ja sen viereisen takka- tai makuuhuoneen välissä. Sen lisäksi, että taiteovi on näyttävä tilanjakaja, on se myös kätevä tilantekijä, joka antaa jo tavallisessa oviaukossa runsaan neliön käyttötilaa.

Taiteovia valmistetaan myös PVC-muovista, jolloin ovi sopii käytettäväksi myös kosteissa tiloissa.

Muovitaiteovet tehdään lasiaukoilla tai umpiovena.
Lisätietoja taiteovista saa valmistajan kotisivuilta:
www.fp-tuotteet.fi.